Syyskokous 2009
Syyskokous pidettiin liittohallituksen edustajan läsnäollessa ja toimien osittain kokouksen puheenjohtajana. Ennen kokousta Matti Pasanen kertoi Liiton kuulumisia sekä painotti että esityslistalla olevaan yhtiöittämisasiaan ei Liitto ota kantaa, ei puolesta tai vastaan. Päätöksen on oltava yhdistyksen oma. Toki hän myönsi että Liiton tilaisuuksissa on asiaa sivuttu etenkin juuri verotukselliselta kannalta. Edelleen hän kertoi että Keski-Suomen omilla alueilla on menty verokirjalla korvattaviin isäntäviikkoihin ja että heillä se toimii hyvin.
Itse kokous sujui normaaliin tyyliin, pj kiitteli aktiivista väkeä ja talkoisiin osallistumista. Vieraalle ojennettiin lahjaksi teetetty lasilautanen.
Kohdasta “kokouksen puheenjohtaja” jatkoi kokouksen johtamista liittohallitusedustaja Matti Pasanen, joka varmisti nuijankopautuksella seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi ilman äänestystä entisen puheenjohtajan jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana.
Hallitukseen tuli uusia ihmisiä. Markus Kangasluoma, Ahti Lähdesmäki ja Seppo Paavola, uudelleen valituksi tuli Kalervo Välimaa. Puolet hallituksesta jatkaa vähintään seuraavaan syyskokoukseen, eli Helli Engman-Satamo, Keijo Karhunen, Pauli Kohvakka ja Jukka Kujanpää.
Lopulta päästiin siihen suureen asiaan, josta on kuulemma keskustelu kovasti etukäteen Lukkuhaassa. On nähty erilaisia “peikkoja” ja uhkakuvia. Kun asia esiteltiin kokousväelle ja vastattiin muutamiin asiallisiin kysymyksiin, hyväksyttiin Lukkuhaan yhtiöittäminen yksimielisesti ilman äänestystä. Matti Pasanen sai kunnian vahvistaa tietomme mukaan ensimmäisen SFC-alueen yhtiöitämisen nuijan kopautuksellaan.
Jäljellä olevat rutiiniasiat johdin puhetta taas itse ja loppupuheenvuorossa kiitin luottamuksesta, niin oman uudelleevalinnan kuin etenkin yhtiöittämispäätöksen johdosta.
Julkaistu: Marraskuu 8th, 2009 aiheessa Uutiset.